Verkkokaupan tuotemyynti vain rekisteröityneille asiakkaille.
Toimitukset alkaen 4,90€. Ilmainen toimitus yli 80€ tilauksille.
Veloitukseton ihonhoidon konsultaatio.
Tuotteet -10% hoitolan kanta-asiakkaille

Akne

Akne on yleinen progressiivisesti etenevä ihosairaus, jota esiintyy eniten nuorilla ja nuorilla aikuisilla, mutta sitä voi esiintyä kaikissa ikäryhmissä. Perinnöllinen taipumus, hormonaaliset muutokset, ruokavalio, stressi, insuliiniresistenssi, raskaudet ja jopa vaihdevuodet voivat aiheuttaa aknea tai aknen oireiden pahenemista. Aknen näkyvät oireet iholla ilmenevät valkopäinä (umpikomedo), mustapäinä (komedo), näppyinä (papula), märkänäppyinä (pustula) sekä syvinä kystisinä tulehdusmuutoksina. 

Aknen synty ja oireet

Näkyvä akne on fyysinen oire, jonka juuret ovat syvemmällä ihon heikentyneessä vastustuskyvyssä. Akne ei ole pelkästään ihon pintaan rajoittuva ongelma, vaan kokonaisvaltainen ihon toimintahäiriö. Tulehdus on aknessa keskeinen tekijä, jota voi esiintyä ihossa jo ennen näkyvien oireiden syntymistä.

Aknen näkyvät oireet syntyvät, kun talirauhaset tuottavat liikaa talia ja samanaikaisesti ihon pinnallinen sarveiskerros paksuuntuu ja tukkeutuu, jolloin tali ei pääse vapautumaan huokosista iholle. Talirauhaseen kerääntyy talia, keratiinia sekä kuolleita ihosoluja aiheuttaen rauhasen tulehtumisen. Aknen muodostumiseen vaikuttavat aina myös hormonaaliset muutokset sekä ihon bakteerikantaan, mikrobiomiin ja biokemialliseen tasapainoon liittyvät tekijät. 

Aknenhoidon tavoitteenamme on iterveen ja tasapainoisen ihon palauttaminen, jolloin hoito keskittyy ihon biokemiallisen tasapainon tukemiseen, kuten ihon pH:n, mikrobiomin ja suojakerroksen toiminnan vahvistamiseen. Näin mahdollistetaan ihon omat luontaiset immuuni- ja korjausmekanismit.

Aknen hoito vaatii asiakkaalta sitoutumista pitkäjänteiseen hoitoon sillä muutokset ihossa näkyvät usein vasta viikkojen ja kuukausien viiveellä. BiON-tuotteiden säännöllisellä käytöllä aknen oireet on mahdollista saada hallintaan jopa yli 90% asiakkaista. 

Aknen kokonaisvaltainen hoito

Aknen hoito on aina kokonaisvaltaista - paras hoitotulos saavutetaan yhdistämällä kotona käytettäviin BiON-aknenhoitotuotteisiin hoitolahoitoja kuten BiON-erikoiskasvohoitoja, laserhoitoja sekä Advanced Peel -happohoitoja. Acnespecialist -erikoiskosmetologimme toteuttamat hoidot auttavat tehokkaasti hallitsemaan aknen oireita sekä nopeuttamaan tasapainoisen ihon palautumista.

Tärkeintä aknen hoidossa on aina ihon kotihoito yksilöllisesti valitun ihonhoitorutiinin avulla. Hoito-ohjelma on mahdollista toteuttaa myös kokonaan ilman hoitolakäyntejä etäohjauksena. 

Oikein suunniteltu hoito auttaa ehkäisemään aknen etenemistä ja välttämään lääkehoidon tarvetta. Mikäli sinulla on jo lääkehoito, sopeutamme hoito-ohjelman tukemaan lääkehoitoa ja ihosi hyvinvointia - erityisesti huolehtimaan ihon kosteustasapainon ja suojakerroksen vahvistamisesta lääkehoidon rasittaessa ihoa. Toivonkin, että otat minuun yhteyttä jo silloin, kun akne alkaa muuttua häiritseväksi. Ajoissa aloitettu hoito voi estää oireiden pahenemisen, arpien muodostumisen, välttämään lääkehoidon tarpeen sekä parantaa hoitotuloksia.

Aknetyypit

Aknen eteneminen tapahtuu kolmessa vaiheessa. Se alkaa lievistä tukkeumista (komedoakne) ja etenee tulehtuneisiin näppylöihin (tulehtunut märkäakne eli acne vulgaris). Aknen edennein muoto on kystisisiä tulehduksia (kystinen eli nodulaarinen akne) sisältävä akne. Komedoaknen oireita on usein nähtävissä jo 10-12 vuotiailla nuorilla - tämä on hetki jolloin ihon hoito kotona tulisi aloittaa.

Eri aknetyypeille yksilöllisesti soveltuvien ihonhoitotuotteiden valinta on ratkaisevan tärkeää, sillä eri aknetyyppien hoito vaatii erilaisen lähestymistavan.

Komedoakne on ei-tulehduksellinen aknen muoto, jossa ihohuokoset tukkeutuvat ilman selkeää punoitusta tai kipua. Se on usein aknen varhaisin tai lievin muoto, joka voi hoitamattomana edetö tulehtuneeksi akneksi. Oikein valittu, hellävarainen ihonhoito ja säännöllinen kemiallinen kuorinta auttavat pitämään huokoset avoimina ja ehkäisemään oireita. 

Komedoaknessa esiintyy avokomedoita eli mustapäitä ja umpikomedoita eli valkopäitä. Mustapäät näkyvät tummina pisteinä, erityisesti T-alueella, ja niiden väri johtuu hapettuneesta talista. Umpikomedot ovat ihonvärisiä, pieniä näppyjä, jotka tuntuvat sormin epätasaisuutena. Niissä huokonen on sulkeutunut ja tukkeuma jää ihon alle.

Komedoaknea esiintyy yleisimmin kasvoilla, erityisesti otsalla, nenässä ja leuassa, mutta sitä voi olla myös selässä ja rinnassa. Iho voi tuntua rasvaiselta tai kuivalta, mutta silti helposti tukkeutuva. 

Komedoaknen taustalla ovat lisääntynyt talineritys ja ihon liiaallinen sarveistuminen, joita voivat pahentaa hormonaaliset tekijät, stressi, ruokavalio, komedogeeninen kosmetiikka sekä vääränlaiset ihonhoitotottumukset. 

Tulehtuneessa aknessa ihohuokosten tukkeutuminen etenee tulehdukseksi. Komedoihin kertyy aknebakteereita ja ihon puolustusreaktio aktivoituu, mikä näkyy punoituksena, turvotuksena ja kipuna. 

Iholla esiintyy papuloita ja pustuloita, jotka näkyvät punaisina näppyinä ja märkäpäinä. Vaikeammassa muodossa voi kehittyä noduksia ja kystia, jotka ovat ihossa leviäviä syvempiä tulehduksia. Iho on usein herkkä, kivulias ja ärtynyt.

Tulehtunutta aknea esiintyy tavallisimmin kasvoilla, mutta myös selässä, rinnassa ja hartioilla. Sitä esiintyy sekä nuorilla, että aikuisilla ja se on yleisin aknemuoto hoitolaan saapuvalla uudella asiakkaalla. Aikuisilla naisilla oireilu painottuu usein leukaan ja alakasvoihin. Iho voi olla rasvainen, mutta tulehduksen vuoksi myös pintakuiva ja kiristävä.

Tulehtuneen aknen taustalla ovat talin liikatuotanto, huokosten tukkeutuminen, bakteerien lisääntyminen ja näihin liittyvä tulehdusreaktio. Hormonaaliset tekijät, stressi, ruokavalio ja sopimattomat hoitotuotteet voivat pahentaa oireita. 

Hoitamattomana tulehtunut akne lisää ihon arpeutumisen ja tulehduksen jälkeisten pigmenttikmuutosten riskiä, minkä vuoksi varhainen ja oikein kohdennettu hoito on tärkeää.

Kystinen akne on aknen vaikein muoto, jossa tulehdus sijaitsee syvällä ihossa. Se ei rajoitu pelkästään ihohuokoseen, vaan ulottuu dermikseen asti, mikä tekee siitä kivuliaan, pitkäkestoisen ja usein arpeuttavan aknemuodon.

Kystisessä aknessa esiintyy suuria ja aristavia kyhmyjä sekä kystiä, jotka tuntuvat ihon alla kovilta paukamilta. Ne eivät useinkaan muodosta näkyvää märkäpäätä, mutta iho niiden päällä on punoittava ja turvonnut. Muutokset paranevat hitaasti ja voivat säilyä iholla viikkoja tai jopa kuukausia.

Kystistä aknea esiintyy yleisimmin kasvoilla, erityisesti leukalinjassa ja poskissa, mutta myös selässä, rinnassa ja hartioilla. Se voi ilmetä sekä nuorilla että aikuisilla, ja aikuisilla naisilla se liittyy usein hormonaalisiin tekijöihin. Iho voi olla samanaikaisesti rasvainen ja tulehduksen vuoksi herkkä tai ärtynyt.

Kystisen aknen taustalla ovat voimakas talineritys, huokosten syvä tukkeutuminen, bakteerien lisääntyminen ja voimakas tulehdusreaktio. Hormonaaliset vaihtelut, stressi ja perinnöllinen alttius vaikuttavat usein oireiden vaikeusasteeseen. Hoitamattomana kystinen akne aiheuttaa helposti pysyviä arpia ja pigmenttimuutoksia, minkä vuoksi se vaatii huolellista ja pitkäjänteistä hoitoa.

Fungaalinen akne eli Malassezia-follikuliitti on aknea muistuttava ihosairaus, jossa oireet johtuvat hiivasienen liikakasvusta. Kyse ei ole varsinaisesta aknesta, vaikka iho-oireiden ulkonäkö muistuttaa aknea. Tavalliset aknehoidot eivät tehoa fungaaliseen akeen ja voivat jopa pahentaa oireita.

Fungaalinen akne ilmenee tasakokoisina, pieninä punaisina näppyinä tai märkäpäinä, jotka ovat usein myös kutiavia. Toisin kuin tavallisessa aknessa, iholla ei yleensä näy komedoita eli musta- tai valkopäitä. Iho voi tuntua karhealta ja tulehtuneelta ja oireilu on usein symmetristä.

Fungaalista aknea esiintyy kasvojen ohella rintakehässä, selässä, hartioilla ja olkavarsissa. Oireet pahenevat hikoilun, kuumuuden ja kosteuden vaikutuksesta ja ne voivat lisääntyä esimerkiksi urheilun tai saunomisen jälkeen.

Fungaalisen aknen taustalla on Malassezia-hiivan liikakasvu, jota suosivat lämmin ja kostea ympäristö, runsas hikoilu sekä raskaat, öljypohjaiset ihonhoitotuotteet. Myös antibioottien käyttö ja ihon mikrobiomin epätasapaino voivat altistaa oireille. Hoitamattomana oireet voivat pitkittyä mutta oikein kohdennetulla hoidolla ne rauhoittuvat yleensä hyvin.

Asiakkaiden kuvia aknenhoidosta